Kotikuntoutus ei ole kakkosvaihtoehto

Sairaalan harjoituskeittiössä kaikki on mietitty kuntoutujaa varten, ja kupit ovat aina samassa kaapissa. Kotona kuppi on siellä, minne se on aina laitettu, ja eteisen matto on juuri se, johon varvas tapaa tarttua. Olen pitkään ajatellut, että kunnollinen kuntoutus aivohalvauksen jälkeen tapahtuu ensimmäisessä paikassa. Tuore katsaus sai minut miettimään asiaa uudelleen.

Do ym. (2025) kokosivat yhteen 46 satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta, joissa oli mukana yli 4 000 aivohalvauksen sairastanutta. He vertasivat ammattilaisen ohjaamaa kotikuntoutusta sairaalassa tai avovastaanotolla tehtävään kuntoutukseen. Omatoimisuudessa päivittäisissä toiminnoissa, kuten pukeutumisessa ja peseytymisessä, ei ollut eroa. Eroa ei löytynyt myöskään yläraajan toiminnassa, kävelynopeudessa, tasapainossa eikä elämänlaadussa, ja etäohjaus toimi yhtä hyvin kuin ohjaus paikan päällä.

Ammattilaisen ohjaama kotikuntoutus on täysipainoinen vaihtoehto eikä hätäratkaisu.

Yhtäkään tutkimuksista ei arvioitu kokonaisuutena matalan harhan riskin (risk of bias) tutkimukseksi, mikä on osin ymmärrettävää: kuntoutuja tietää, harjoitteleeko hän kotona vai sairaalassa. Vertailussa tavanomaiseen hoitoon kotikuntoutus näytti selvästi paremmalta, mutta näytön varmuus jäi hyvin heikoksi, koska tulokset vaihtelivat valtavasti. Lisäksi tulokset mitattiin heti kuntoutusjakson jälkeen, joten pitkän aikavälin vaikutuksista ei tiedetä.

Kotiutumista suunniteltaessa kotikuntoutus on siis täysipainoinen vaihtoehto eikä hätäratkaisu. Katsaus koski kuitenkin ammattilaisen ohjaamaa kuntoutusta. Se ei kerro, riittääkö pelkkä kotiin mukaan annettu harjoitusmoniste, ja oma veikkaukseni on, ettei riitä.